• Suomi

Elinkeinoelämä

 

Elinkeinoelämää Hakkapeliittapitäjä Tammelassa kehitetään luonnollisesti siten, että hyvinhoidetut peruspalvelut luovat pohjan yritysten syntymiselle ja niiden kasvulle osaavan työvoiman avulla.
Koko kunnan alueella toimii runsaasti kuntalaisille palveluita antavia pieniä palveluyrityksiä, jotka saavat asiakkaita myös seudun eri palvelusektoreilta.
Lounais-Hämeen elinkeinopainotteisessa JärkiVihreässä strategiassa maaseudun elinkeinot, ympäristöalaan liittyvät toiminnot ja uusiutuvan energian ratkaisut metsäiset resurssimme huomioiden ovat pilarit, joille rakennetaan huomisen tulevaisuus Tammelassa.
Vesistömme ja Tammelan järviylängön suurenmoiset Kansallispuistomme; Liesjärvi ja Torronsuo, antavat ylivoimaisen kilpailuedun lähialueisiin verrattuna.
Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan yksikön  luonnonvarakoulutus, FAI:n Tammelan yksikön artesaanikoulutus ja esim. valtakunnallisen jalkapalloilun valmennuskeskuksen Eerikkilän luonto-opaskoulutus ovat ainutlaatuisia mahdollisuuksia oppimiseen ja työllistymiseen sekä yrittämiseen.
 
Tammelassa on edellytykset menestyä ison teollisuusyrityksen,maaseudun yrityksen raaka-aineiden jalostuksessa ja palveluiden tuottamisessa sekä ylipäätään pk-sektorin yrittäjän ja työllistäjän, koska asiakkaat ovat lähellä ja mahdollisuudet kilpailukykyiseen toimintaan ovat perustaltaan kunnossa. Eikä unohdeta luonnollisestikaan matkailua, koska Hämeen Härkätien maisemissa sillä on jo vankat perinteet ja vahvat näytöt.
 
Tammelassa elinkeinoelämä on luonnollista elämää.
 
Tekstin koko A A A Sivukartta

Yhteyshenkilöt

Kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679.

Yrityskoordinaattori (haussa ks. Kuntarekry)

Yrittäjä, ajatuksissasi yrityksesi kasvu ?

  

Tammela osana Kanta-Hämettä on mukana Kasvupolulla, jossa kasvuhaluisimpien yritysten suunnitelmat sparrataan kasvuasiantuntijoiden toimesta. Asiantuntijat edustavat Suomen menestyksekkäintä joukkoa ja antavat osaamisensa maksutta yritysten käyttöön. Yritysten kasvutavoitteita ei ole ennalta määritelty vaan sparrausta voi hakea esimerkiksi henkilöstömäärän kasvattamiseen tai uuden tuotteen lanseeraukseen. Kasvupolku toimii samalla osakilpailuna, josta kaksi Kanta-Hämeen parasta yritystä pääsee mukaan valtakunnalliseen Kasvu Open finaaliin.

Kasvuohjelmasta järjestetään 28. huhtikuuta infotilaisuus Hämeen ammattikorkeakoulun auditoriossa. Kanta-Hämeen Kasvupolku toteutetaan yhteistyössä Linnan Kehityksen, Hämeen Yrittäjien, Hämeen kauppakamarin, Janakkalan kunnan, Hattulan kunnan, Forssan kaupungin, Ypäjän kunnan, Humppilan kunnan, Tammela kunnan ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.

Toivomme runsasta osanottoa kehittymishaluisilta yrityksiltä. Asiantuntijoiden apua kannattaa erityisesti hyödyntää kasvun esteiden tunnistamiseen. Nyt matalalla kynnyksellä mukaan starttiin miettimään olisiko Kasvupolku soveltuva kehittämisohjelma omalle yritykselle.

Kanta-Hämeen Kasvupolku on osa valtakunnallista Kasvu Open yrittäjyyskilpailua. Kasvu Open kiertueella on mukana 25 kasvupolkua joissa mukana 375 yritystä, 850 sparrattavaa kasvusuunnitelmaa, 10 000 osallistujaa ja 950 asiantuntijaa. Mukana Kasvu Openia rahoittamassa on myös Finnvera, Nordea sekä Sonera.

Lisätietoja:

kunnanjohtaja Kalle Larsson, puh. 0400 695 679