Etsimääsi sivua ei löytynyt tai se on siirtynyt toiseen osoitteeseen. 

Olisiko näistä apua?

Olemme kiinnostuneita kehittämään viestintäämme entistä paremmaksi. Jos haluat antaa palautetta, se onnistuu Palautelomakkeella. Kiitos vaivannäöstäsi!

About searching
  1. Lapset ja nuoret

    Lapset ja nuoret … kasvu- ja oppimisympäristö. Tammelan kunta on vuodesta 2016 lähtien ollut mukana UNICEFin Lapsiystävällinen …

  2. Lasten ja nuorten vaikuttaminen

    Lasten ja nuorten vaikuttaminen … vaikuttamassa. Tärkeä osa toimintaa ovat tapahtumat ja retket, joissa heihin voi tutustua. Nuorisovaltuustolla on … kuntaan perustettiin Lasten parlamentti syksyllä 2012. Sillä varmistettiin, että lapsia kuullaan heitä …

  3. Lapset ja nuoret

    Lapset ja nuoret Nuorisopalvelut

  4. Nuoret

    Nuoretnuoret-kohderyhmän asiaa. Voit muokata tähän juttuja ja lisätä alasivuja. Lisää alasivu esimerkiksi … tyylillä H3 Muista jaksottaa sisällöt kappaleisiin ja väliotsikoihin saavutettavuusohjeistuksen mukaisesti.  …

  5. Etsivän senioritoiminnan -hanke

    … Olen Tiina Toivola ja työskentelen ETSIVÄN SENIORITOIMINNAN-hankkeessa … maanantaisin Pappilassa, Tammelantie 33, klo: 12-14. Retket, tapahtumat ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa …

  6. Tietosuojaselosteet

    … PARent Etsivän Nuorisotyön asiakasrekisteri / Nuorisopalvelut Schneider Electric Esmikko kulunvalvonta- ja työajanseurantapalvelu / Hallintopalvelut Smart … tiedote_varhaisakasvatuksen piiriin kuuluvat lapset ja huoltajat_2020 …

  7. Lasten ja nuorten tapahtumat

    Lasten ja nuorten tapahtumat Lasten ja nuorten tapahtumat Seuraa … toimintaa ja tapahtumia instagramissa!  IG Tammelan nuoret    Lisätietoa …

  8. Tammelan nuorisopalvelut/ Nuorten aikuisten Olkkari

    Tammelan nuorisopalvelut/ Nuorten aikuisten Olkkari … kolmekymppisten kohtaamispaikka. Tarjolla kahvia, seuraa ja teemallista toimintaa. Teemana tällä kertaa unelmat ja … Osoite Forssantie 136, 31300 Tammela …

  9. Tammelan nuorisopalvelut/ Manttaalin Nuorten ilta

    Tammelan nuorisopalvelut/ Manttaalin Nuorten ilta Tapahtuma alkaa Ti, 23.08.2022 - 16:00 Tapahtuma päättyy … Harrastusmahdollisuuksien esittelyjä yli 13-vuotiaille nuorille. Manttaalilla klo …

  10. Tammelan nuorisopalvelut/ Manttaalin Nuorten ilta

    Tammelan nuorisopalvelut/ Manttaalin Nuorten ilta … Harrastusmahdollisuuksien esittelyjä yli 13-vuotiaille nuorille Manttaalilla klo … Tammelan nuorisopalvelut