Kulttuuripalkinto

Tammelan kulttuurivaikuttajan palkitseminen vaihtuu Tammelan kulttuuripalkinnoksi.
Ehdotukset kulttuuripalkinnon saajiksi tuli jättää viimeistään 31.10.2018 mennessä.

Ehdotukset v. 2018 kulttuuripalkinnon saajiksi (aakkosjärjestys);

Korvensyrjä Pauli (6 kertaa)
Lindholm Kirsi
Mikaelin Tapahtuma
Nevalainen Maria
Nuorisoseura Aura ry
Saloinen Heikki
Sura Arja
Torro Seura ry

Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 25.4.2018 §:ssä 36
Tammelan kulttuuripalkinnon säännöksi 1.6.2018 alkaen:
1. Kulttuuripalkinnon saaja on ansioitunut jollakin kulttuurin alueella ja/tai tehnyt Tammelalle merkittävän kulttuuriteon.
2. Kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain yhdelle yksityiselle henkilölle, yhdistykselle, ryhmälle, tapahtumalle tai teolle.
3. Kulttuuripalkinto voidaan jättää jakamatta, jollei jonakin vuonna löydy riittävän ansioitunutta.
4. Kulttuuripalkinto luovutetaan samalle taholle vain kerran samoista ansioista.
5. Kulttuuripalkinnon saajia voidaan ehdottaa vapaa-aikasihteerille kunnan nettisivuilla lomakkeen avulla tai perinteisesti sähköpostitse/kirjeitse.
Ehdotettaessa kulttuuripalkinnon saajaa on esitettävä perusteet, miksi kyseinen teko/henkilö/tapahtuma tulisi valita kulttuuripalkinnon saajaksi. Ehdotukset on oltava vapaa-aikasihteerillä lokakuun loppuun mennessä.
6. Vapaa-aikasihteeri valitsee ehdotusten perusteella ehdotuksista 5 ehdokasta, jotka viedään käsiteltäväksi ja lausuttavaksi ennen sivistyslautakunnan käsittelyä Lasten parlamenttiin ja Nuorisovaltuustoon. Sivistyslautakunta valitsee kulttuuripalkinnon saajan vapaa-aikasihteerin ehdotusten sekä lasten parlamentin ja nuorisovaltuuston lausuntojen pohjalta. Mikäli ehdokkaita tulee vähemmän kuin 5, vapaa-aikasihteeri vie kaikki ehdotukset edelleen käsiteltäviksi. Kaikki ehdokkaat julkaistaan kunnan nettisivuilla.
7. Tammelan kulttuuripalkinto luovutetaan vuosittain itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.
8. Kulttuuripalkinto on paikallisilla taiteilijoilla teetetty taideteos. Lisäksi palkintoon kuuluu kunniakirja.