Etusivulle


Tammela >  Elinkeinoelämä >  Maaseututoimi >  Maaseudun ja kylien kehittäminen >  Kylähankerahasto



 

Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2
31300 Tammela

puh. (03) 41 201
fax (03) 4360 407

sähköposti:
tammelainfo@tammela.fi


Kylähankerahasto

Rahaston käyttötarkoitus

Rahaston tarkoituksena on tukea kylähankkeiden toteumista siten, että rahastosta voidaan myöntää lainaa hankkeen toteuttamisajaksi. Perusteena EU-rahoituksen jälkipainotteisuus.

Rahastosta avustetaan vain hankkeita, jotka tukevat kylän yleistä kehittämistä sekä kylän ja kunnan palvelu- ja elinkeinorakenteen kehittämistä.

Rahaston suuruus ja rahaston käytön periaatteet

Rahaston suuruus on 150 000 euroa. Rahavarat sisältyvät kunnan yleiseen rahoitus omaisuuteen.

Rahastosta myönnetään lainaa rekisteröidyille tammelalaisille yhdistyksille hankkeen rahoittamiseksi.

Laina voidaan myöntää, kun rahoittajataholta on saatu myönteinen rahoituspäätös hankkeelle. Laina-aika on enintään kahdeksan (8) kuukautta, jonka jälkeen harkitaan voidaanko laina-aikaa jatkaa uudeksi kaudeksi. Lainan suuruus on enintään puolet hankkeen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden budjetoiduista menoista.

Lainasta ei peritä korkoa. Lainasta peritään tilinhoitokuluina enintään100 euroa vuodessa.

Lainasta tehdään velkakirja. Lainan vakuutena on yhdistyksen nimenkirjoittajien allekirjoittama vakuus.

Lainan myöntäminen

Päätöksen lainan myönteistä tekee maaseutuasiamies, päätöksen liitteenä tulee olla kunnankamreerin puoltava lausunto.

Hakemuksen liitteenä tulee olla oikeaksi todistettu rahoittajatahon päätös rahoituksesta, hankesuunnitelma, selvitys nimenkirjoitusoikeudesta, ote pöytäkirjasta jossa on hakijatahon päätös siitä että lainaa haetaan, selvitys hakijatahon vakavaraisuudesta ja yhdistysrekisteri ote.