Etsimääsi sivua ei löytynyt tai se on siirtynyt toiseen osoitteeseen. 

Olisiko näistä apua?

Olemme kiinnostuneita kehittämään viestintäämme entistä paremmaksi. Jos haluat antaa palautetta, se onnistuu Palautelomakkeella. Kiitos vaivannäöstäsi!

About searching
  1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

    … seudulle Forssan seudun suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden … tekijöitä. Vastaajat pääsivät antamaan palautetta ja kehitysehdotuksia. Kyselyyn oli mahdollista vastata … ja turvallisuuteen liittyen annettiin konkreettisia kehitysehdotuksia. Lisäksi toivottiin matalankynnyksen …

  2. Tietoa Tammelasta

    Tietoa Tammelasta Tietoa Tammelasta Tietoa Tammelasta

  3. Luento: Kylien kehitys keskiajalta 1900-luvulle

    Luento: Kylien kehitys keskiajalta 1900-luvulle Tapahtuma … sukututkimuksen kautta, Tammelan valtuustosali.  Kylien kehitys keskiajalta 1900-luvulle, FT, tutkija Kirsi Laine, …

  4. Historia

    … ensimmäisen kerran asiakirjoissa jo vuonna 1423. Kehitys kulkee Hämeen Härkätietä pitkin Tammelan … aikana suhteellisesti eniten hakkapeliittoja otettiin juuri Tammelasta, yhteensä 24. Heidän muistolleen on Tammelan … tuloksena Forssa erosikin emäpitäjästään Tammelasta ja Forssan kylästä muodostettiin itsenäinen …

  5. Luento arkeologian professori Ella Kivikoskesta Tammelasta

    Luento arkeologian professori Ella Kivikoskesta Tammelasta Tapahtuma alkaa …

  6. Tietoa luottamushenkilöille

    Tietoa luottamushenkilöille Tietoa luottamushenkilöille Sivua päivitetään. Tälle sivulle kootaan tietoa Tammelan luottamushenkilöille. …

  7. TIEDOTE: Tietoa koronaviruksesta Tammelan kunnan asukkaille

    TIEDOTE: Tietoa koronaviruksesta Tammelan kunnan asukkaille Tietoa koronaviruksesta Tammelan kunnan asukkaille … eivät anna tapauksien osalta tarkempaa tietoa.   Liikuntatilat ja kunnan ohjatut …

  8. Kunta ja hallinto

    … mutkaton asuminen ja kyläyhteisöjen tunnelmat. Tietoa Tammelasta Päätöksenteko Esityslistat …

  9. KestäväMaaseutu-hanke

    … on hyvinvointi ja elinvoima vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla. Samalla myös pyritään … kunnan lakisääteistä osallisuustyötä. Tutkittua tietoa tulevaisuutta varten Hankkeen tutkimusosio … toimintatutkimuksena ja hanke tuottaa valtakunnallista tietoa yhteiskunnallisen keskustelun, päätöksenteon ja …

  10. Vanhusneuvosto

    … toiminta   Kuntalain § 27 mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien …