Välitäthän nuorista, älä välitä alaikäisille alkoholia
Tiedätkö, miten nuori juhlii koulun päättymistä?
Koulujen päättymisen ajankohta lähestyy jälleen ja nuoret siirtyvät kesäloman viettoon. Lapset ja nuoret kokoontuvat juhlimaan yhdessä kesäloman alkua. Aiempien vuosien tapaan nuorten päättäjäisten juhlinnassa on myös päihteiden käyttöä ja sen myötä riski erilaisiin onnettomuuksiin kasvaa. Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä tänäkin kesänä siististi ja ongelmitta.
Nuoret kokeilevat päihteitä usein kotibileissä tai kaveripiirissä, joten vanhemman on hyvä tietää, missä ja kenen kanssa nuori liikkuu. Kotiintuloajoista on hyvä sopia yhdessä nuoren kanssa ja pitää niistä kiinni. Myös mahdolliset yökyläilyt kannattaa varmistaa kavereidenkin vanhemmilta.
Mistä nuoret saavat alkoholia? Lähes puolet alkoholia käyttävistä tai kokeilevista alaikäisistä nuorista kertoo saavansa alkoholia omasta perhepiiristä tai täysi-ikäisiltä kaveriltaan. Tutkimuksen mukaan vanhempien kielteinen suhtautuminen ehkäisee nuorten alkoholikokeiluja, kun taas vanhempien salliva suhtautuminen lisää humalajuomista. Merkittävä päihteiden käytöltä suojaava tekijä on hyvä keskusteluyhteys vanhemman ja nuoren välillä.
On hyvä muistaa, että nuorten päihdeasenteissa ja päihteiden käytössä on tapahtunut viime vuosina myönteistä kehitystä, ja esimerkiksi raittiiden nuorten osuus on valtakunnallisesti lisääntynyt.
Päiviä, jolloin nuoria on paljon liikkeellä (mm. juhlapyhät, koulujen päätöspäivä), huoltajien on tärkeää vastata puhelimeen, vaikka numero ei olisikaan tuttu. Olethan myös tarvittaessa valmis hakemaan nuoresi kotiin illan aikana.
Aurinkoista kesää ja onnittelut kaikille peruskoulunsa päättäville!
Seudullinen ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöverkosto