Tietoa koronaviruksesta Tammelan kunnan asukkaille

[päivitetty 8.2.2022]

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto kieltää 4.2.2022 tartuntatautilain 58 §:n 1 momenttiin perustuvalla päätöksellä (ESAVI/4620/2022) Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä. Sisätiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä edellyttäen, että;

• kaikille osallistujille on määritelty oma istumapaikka ja;

• tilaisuuden osallistujamäärä on enintään 50 % (prosenttia) tilaisuuden enimmäisosallistujamäärästä kyseisessä tilassa

Tässä päätöksessä määritellyllä istumapaikalla tarkoitetaan nimikoitua tai numeroitua istumapaikkaa. Määräys on voimassa ajalla 5.2.2022-20.2.2022. Tämä päätös kumoaa 20.1.2022 annetun Etelä-Suomen aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 §:n mukaisen määräyksen (ESAVI/1605/2022.)

 

Tästä Etelä-Suomen Aluehallintoviraston antamiin tarkempiin tietoihin.

 

Kunnan tiloja ja kouluja koskevat ohjeistukset aikana :

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen koronasuosituksiin ei tule muutoksia vaan toiminta jatkuu normaalisti.

Kunnan asiointipisteet ovat normaalisti auki. Ensisijaisina asiointikanavina suositellaan sähköpostia ja puhelimitse asiointia.

Käytä kunnantalolla asioidessasi maskia, muista hyvä käsihygienia ja tule paikalle vain terveenä.

Maskin käyttöä suositellaan pääsääntöisesti kaikille yli 12-vuotiaille kunnan tiloissa.

Tammelan kunta ja terveydenhuoltoviranomaiset seuraavat tiiviisti koronatilannetta, ja tiedottaa mahdollisista muutoksia. Henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi kunta ja terveydenhuoltoviranomaiset eivät anna tapauksien osalta tarkempaa tietoa.
 

Liikuntatilat ja kunnan ohjatut ryhmäliikuntatunnit (jumpat, kuntosalit yms.):
Päivitetty 7.2.2022

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 4.2.2022 päätökset, joilla kumotaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiettyjen liikunta- ja harrastustilojen sulkumääräys.
Tammelan liikuntasalit ( Manttaali, Riihivalkama, Koulukeskus) avataan käyttäjille ilman rajoituksia 7.2.2022 alkaen.

Eläkeläisten ohjatut kuntosaliryhmät aloittavat maanantaina 14.2.2022 ja senioreiden tasapainokoulut torstaina 17.2.2022.
Ohjattu kiertoharjoittelu alkaa tiistaina 15.2.2022 

·        Muista hyvä käsihygienia ja tule paikalle vain terveenä.

THL:n ohjeita koronariskin vähentämiseksi vapaa-ajan liikunnassa ja muissa harrastuksissa

 

Nuorisotilat:

Nuorisotilat ovat auki rajoitetusti.

Nuorisotilojen yli 12-vuotiaille käyttäjille annetaan vahva maskisuositus.

 

Kirjasto:
Omatoimiaika on jälleen käytössä ja 10 henkilön rajoituksesta on luovuttu 7.2.2022 alkaen.

Asiakaspalvelu     ma-to   klo 12-19

                                    pe         klo 12-17

Omatoimiaika        ma-su  klo   7-21

Kirjaston tilojen käyttäjille annetaan vahva maskisuositus.

Tule kirjastoon vain terveenä ja huolehdi käsihygieniasta ja turvaväleistä.

 

Kanta-Hämeen kuntien yhteinen rokotussivusto:

Kanta-Hämeen kuntien yhteinen koronarokotussivusto on julkaistu ja se löytyy osoitteesta www.koronarokotuksetkantahame.fi.

Sivustolla kukin kunta ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä pitää yllä ajantasaisia tietoja rokotusten etenemisestä THL:n määrittelemässä rokotusjärjestyksessä.

Kanta-Hämeen keskussairaalan ajankohtaissivusto:

Kanta-Hämeen alueella lisätietoja koronavirustilanteesta löydät Kanta-Hämeen keskussairaalan ajankohtaissivulta.


Kanta-Hämeen päivystysapunumero:

Valtakunnallinen Päivystysapunumero 116 117  on tarkoitettu kiireellisen sosiaali- ja terveydenhuollon neuvontaa varten.

Kantahämäläisiä kehotetaan soittamaan maksuttomaan numeroon 116 117 aina ennen, kuin harkitsee päivystykseen hakeutumista. Hätätilanteissa tulee soittaa edelleen aina 112.

Lue lisää KHSHP:n tiedotteesta

THL:n muistilista maskin käyttöön:

  • Pese kädet, ennen kuin puet puhtaan maskin.
  • Älä koske kasvomaskiin, kun se on ylläsi.
  • Älä juo tai syö maskin käytön aikana.
  • Jos kosket maskin pintaan käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi.
  • Pese kädet ennen maskin riisumista.
  • Riisu maski ottamalla vain sen takaa kiinni. Älä koske maskin ulkopintaan.
  • Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.
  • Pese kangasmaski vähintään 60 asteen, mutta materiaalin salliessa 90 asteen pesuohjelmalla tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele ja kuivaa maski paikassa, jossa on raitis ilma.

THL:n video maskin käytöstä

THL:n päivitetty maskisuositus ja muita ohjeita

 

Kuntalaisten ja kunnan työntekijöiden ohjeistus ja tiedottaminen:

Tammelan kunta seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta. Kunta päivittää kuntalaisia ja kunnan työntekijöitä koskevia ohjeistuksia aktiivisesti. Ajankohtaisesta tilanteesta tiedotamme säännöllisesti Tammelan kunnan kotisivuilla ja somekanavissa.


Mistä löydät lisätietoja?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta saat kattavasti tietoa koronaviruksesta.

THL:n ajankohtaiset tiedot 

Tietoa koronaviruksesta

Usein kysyttyä koronaviruksesta

Rokotustietoa FSHKY:n kotisivuilla

Rokotustietoa FSHKY:n Facebookissa