Palaute
Vaikuta Tammelan kunnan asioihin!
Tammela on tammelalaisia varten. Kunnan tärkeänä tehtävänä on luoda edellytykset asukkaiden osallistumiselle ja vaikuttamiselle kunnan asioissa. Vaikuttaminen ja osallistuminen perustuvat kuntalaisten ja kuntalaisten valitsemien päättäjien keskinäiseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön.
Kuntalaisten osallistumisoikeus ja vaikuttamismahdollisuudet ovat turvattu useissa laissa. Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on huolehdittava, että kuntalaisilla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.
Kuntalaissa on mainittu erilaisia keinoja kuntalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen edistämiseen:
- Kunnan toimielimiin voidaan valita palvelujen käyttäjien edustajia
- Kunnan eri osa-alueille voidaan järjestää omaa hallintoa
- Toimiva tiedottaminen kunnan asioista
- Kuulemistilaisuuksien järjestäminen
- Asukkaiden mielipiteiden selvittäminen ennen päätöksentekoa
- Yhteistyön järjestäminen kuntalaisten kanssa
- Kuntalaisten oma-aloitteisuuden tukeminen
- Kunnallisten kansanäänestyksien järjestäminen tarpeen vaatiessa
Kunnan järjestämien mahdollisuuksien ja edellytyksien ohella vaikuttamisen ja osallistumisen kannalta tärkeitä asioita ovat oma aktiivisuus ja halu vaikuttaa asioihin.
Tervetuloa kehittämään Tammelan kuntaa!
- Anna palautetta
Voit lähettää näiden www-sivujen sisältöön liittyvät palautteet ja korjausehdotukset sähköpostiosoitteeseen
kirjaamo @ tammela.fi - Kysy neuvonnasta
Yleiset kunnalle osoitetut kysymykset ja palautteet voit lähettää osoitteeseen tammelainfo @ tammela.fi - Sähköinen asiointi
Viralliset yhteydenotot ja aloitteet voit lähettää kunnan viralliseen sähköpostiin
kirjaamo @ tammela.fi