Ehdota hanketta toteutettavaksi osallistuvan budjetoinnin keinoin | haku avoinna 30.1. asti
Osallistuvan budjetoinnin hankehaku avautuu 2.1.2025
Tammelan kunnan osallistuvan budjetoinnin aikataulua ja toteutusta on uudistettu. Jatkossa ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin hankkeiksi on mahdollista esittää ajalla 2.-30. tammikuuta. Ehdotukset pyydetään toimittamaan sähköisellä lomakkeella tai lähettämään paperisena versiona kunnan kirjaamoon.
Hankkeiden arviointi ja jatkojalostus suoritetaan helmikuun aikana. Maaliskuussa tammelalaiset äänestävät ehdotuksista ja tulokset julkaistaan huhtikuussa. Eniten ääniä saanut hanke toteutetaan toukokuusta joulukuuhun (1.5.-31.12.) kyseisenä vuonna. Tammelan kunnan osallistuvan budjetoinnin toteutusperiaatteet on päivitetty ja hyväksytty kunnanhallituksessa 16.9.2024.
Osallistuva budjetointi
Osallistuvalla budjetoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa kansalaiset päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Osallistuva budjetointi on yksi tapa toteuttaa kunnan asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista. Osallistuvassa budjetoinnissa kunnan asukkaat otetaan mukaan pohtimaan, suunnittelemaan ja myös päättämään siitä, miten kunnan käytössä olevia varoja käytetään.
Ehdotettavan idean tulee tuottaa iloa mahdollisimman monelle ja idean kautta toteutettavan toiminnan lähtökohtaisesti olla kaikille avointa ja maksutonta. Osallistuvan budjetoinnin määrärahaa voidaan käyttää sekä hankintoihin että erilaisten kertaluonteisten projektien ja toimenpiteiden toteuttamiseen.
Vuosittain talousarvioon varataan osallistuvaa budjetointia varten 10 000 euroa. Rahoitettavat hankkeet eivät saa olla sellaisia, joita kunta rahoittaa muilla avustuksilla. Eduksi katsotaan, mikäli hakija esittää myös omaa panostustaan hankkeen toteuttamiseen.