Tammela on Suomen toiseksi välittävin kunta
Tammela on sijoittunut toiseksi Suomen välittävin kunta -kilpailussa. Kunnat ja vapaaehtoisista koostuvat joukkueet mittelivät ensimmäisissä Välittämisen SM-kilpailuissa 1.4.-31.5.2025. Valtakunnallisessa kilpailussa luotiin paikallista välittämisen kulttuuria ja innostettiin ihmisiä kohtaamaan ja ilahduttamaan lähimmäisiään.
Tammelalaista väriä nähtiin myös vapaaehtoisten joukkuekisassa, jossa tammelalaiset joukkueet saivat upeita sijoituksia: mm. SPR Tammelan osaston Meidän sakki oli kahdeksas pienten joukkueiden kilpailussa ja Yhtenäiskoulu Harmonian joukkue puolestaan suurten joukkueiden viides. Mukana myös monia muita ilahduttavia pistemääriä kasanneita joukkueita ja vapaaehtoisia.
Kuntien lopulliset tulokset suhteutettuna asukaslukuun:
- Rautavaara
- Tammelan kunta
- Sodankylä
Kaikki tulokset saatavilla Välittämisen SM-kisojen sivuilta: www.valittamisensm.fi
Välittäminen on yhteinen ponnistus
Kevään 2025 aikana toteutettiin lukuisia kisakeikkoja eri puolilla Tammelaa. Kisojen aikana on muun muassa siivottu tienvarsia, ilahdutettu vanhuksia yhteisillä ulkoilu- ja kahvihetkillä, liikutettu lapsiperheitä sekä rakennettu linnunpönttöjä – ja ennen kaikkea jaettu hyvää mieltä ympärille. Kisakeikat ovat yhdistäneet eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Monelle vapaaehtoiselle kisakeikka on saattanut olla ensimmäinen kosketus vapaaehtoistoimintaan, kun taas osa kisaan osallistuneista on ollut jo vapaaehtoistyön kokeneita konkareita.
Välittävä kunta syntyy sen asukkaista. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille joukkueille, vapaaehtoisille ja järjestäjille!
Lisätiedot:
Jaana Santanen, yhteisökoordinaattori, p. 050 9129 715, [email protected]
Anna-Kaisa Jyrkkänen, hyvinvointikoordinaattori , p. 050 379 1189, [email protected]