Uusi esteetön reitti Liesjärven kansallispuistossa

4 km mittainen ympyrälenkki on koko matkalta vahvapohjaista, kivituhkalla vahvistettua metsätietä ja metsäpolkua. Reitti on kuljettavissa lastenvaunuilla tai pyörätuolilla. Metsätieosuuksilla on kummassakin päässä jonkun verran korkeuseroa, joten saattaja lienee tarpeen. 

 

 

Esteettömät eräpalvelut

Palveluista puuvajat eivät ole esteettömiä (tilanne keväällä 2021), muut palvelut ovat esteettömiä. Palveluita ovat Kaksvetisellä nuotiopaikka, käymälä ja varauskota. Varauskota on lukittu ja on eräyrittäjien käytettävissä jos varaat esimerkiksi nuotiolounaan paikalliselta, maastoon catering-palveluita tuottavalta yritykseltä. Peukalolammin palvelut estettömän reitin varrella ovat laavu ja nuotiopaikka sekä käymälä. 

Saapuminen parkkipaikalle

Reitti alkaa ja päättyy Peukalolamminkankaan uudelta parkkipaikalta. Navigaattorissa osoite Kanteluksentie 580 vie lähelle uuden parkkipaikan sisääntuloväylää. Tämän sisääntuloväylän nimi "Kanteluksentie" on merkattu maastoon, mutta näkyy 2-tieltä etelän suunnasta ajettaessa huonosti. 

Parkkipaikalle ohjaava Katavalammi-kyltti näkyy huonosti etelän suunnasta lähestyttäessä.

Sama risteys pohjoisen suunnasta. Tästä suunnasta sekä kyltti että tien päässä oleva parkkipaikka näkyvät hyvin. 

 

Tilaa Tammelan kansallispuistokirje

Haluatko kuulla uutisia ja ajankohtaisia asioita liittyen Tammelan luontoon ja retkeilyyn? Tammelan kansallispuistokirje on uutiskirje, jonka lähetämme sinulle korkeintaan 4 kertaa vuodessa. Kerromme uutiskirjeessä Torronsuon kansallispuistoon, Liesjärven kansallispuistoon ja Saaren kansanpuistoon liittyviä asioita, viittaamme kiinnostaviin ulkoiluaiheisiin artikkeleihin ja muistutamme vuodenajan tärkeistä, luontoon ja retkeilyyn liittyvistä tapahtumista.