Äänestä hanketta toteutettavaksi osallistuvan budjetoinnin keinoin 1.-31.3.

Maaliskuun aikana äänestetään Tammelassa hanketta, joka tullaan toteuttamaan osallistuvan budjetoinnin keinoin vuoden 2025 aikana. Tammelan kunnan osallistuvan budjetoinnin haku oli avoinna 2.-30. tammikuuta. Ehdotuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä yksitoista. Hankkeet arvioitiin ja äänestykseen valittiin neljä ehdotusta, kaksi jalostettuna.  Tulokset julkaistaan huhtikuussa. 

Osallistuvan budjetoinnin hakuvaihe oli käynnissä 2.-30. tammikuuta. Ideoita saapui yhteensä yksitoista (11) ja ne olivat työryhmän käsiteltävinä. Työryhmän käsittelyn jälkeen äänestysvaiheeseen eteni neljä (4) ehdotusta, kaksi työryhmän jatkojalostamana.

Äänestykseen edenneet ideat ovat seuraavat:

  • Elävää musiikkia esimerkiksi iltatoreille
  • Erilaisia keinuja Hakkapeliitantien ja kunnantalon ympäristöön.
    Työryhmän käsittelyn jälkeen tätä ideaa muokattiin siten, että keinujen ohella harkittavaksi tulevat myös penkit ja istuimet.
  • Lapsille konsertti
  • Manttaalille turvallisempi suojatie (valot, hidastukset, jotain muuta)
    Työryhmän käsittelyn jälkeen toimenpiteenä on vilkkuvalon sijoittaminen suojatien yhteyteen. Lisäksi harkitaan tehokkaamman valaisimen sijoittamista Manttaalin seinään.

Eniten ääniä saanut hanke toteutetaan vuonna 2025 ajanjaksolla toukokuusta joulukuuhun, 1.5.-31.12.2025.

Anna äänesi 1.-31. maaliskuuta 2025

Äänestysvaihe osallistuvan budjetoinnin hankkeelle käynnistyy 1.3. ja äänestysaikaa on 31.3.2025 asti.

Äänestämään pääset täältä: Osallistuvan budjetoinnin äänestys 2025

Äänestys edellyttää (Suomi.fi) tunnistautumista ja jokaisella äänestäjällä on käytettävissään yksi ääni. Äänestykseen saavat osallistua kaikki kuluvan kalenterivuoden aikana 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat henkilöt, jotka ovat kirjoilla Tammelassa.

Osallistuva budjetointi

Osallistuvalla budjetoinnilla tarkoitetaan toimintatapaa, jossa kansalaiset päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Osallistuva budjetointi on yksi tapa toteuttaa kunnan asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista. Osallistuvassa budjetoinnissa kunnan asukkaat otetaan mukaan pohtimaan, suunnittelemaan ja myös päättämään siitä, miten kunnan käytössä olevia varoja käytetään. 

Tammelassa osallistuvaan budjetointiin on käytettävissä 10 000 euroa. Toteutusperiaatteiden mukaan rahoitettavaksi voi tulla 1—3 erilaista ja erikokoista ideaa. 
 

osallistuva budjetointi 2025
Aihepiiri