Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustuksen avustusperiaatteet 


Tammelan kunta tukee avustustoiminnallaan yhteisöjen yleishyödyllistä toimintaa ja edistää eri väestönryhmien hyvinvointia harkinnanvaraisin yleis- ja kohdeavustuksin talousarvioon varatuista määrärahoista. 

Avustusperiaatteet ja hakumenettely noudattavat Tammelan kunnanhallituksessa 11.3.2024 (§ 37) päätettyjä Tammelan kunnan avustusperiaatteita. Kohdeavustusta myönnetään harkinnanvaraisesti hakijan toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan sekä hankkeisiin ja projekteihin. Kohdeavustuksilla voidaan tukea myös sellaisia tapahtumia tai hankkeita, jotka edistävät yhdistysten uusien toimintatapojen ja ideoiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Avustus on aina osarahoitus.

Avustukset ovat haettavissa kerran vuodessa. Hakulomakkeelle pääset tästä.
Hakuaika päättyy vuosittain 30.4. ja hakuajan alkamisesta ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja Forssan Lehdessä. Hakemuksen liitteitä on mahdollista täydentää vielä 7.5. saakka toimittamalla ne kunnan kirjaamoon sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai osoitteeseen Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela. Lisätietoa kunnan myöntämistä avustuksista.

Kunnanhallituksen päätöksen (9.2.2026 § 15) mukaisesti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustuksia myönnetään Tammelan kunnan voimassa olevan hyvinvointisuunnitelman painopisteitä ja tavoitteita tukevaan toimintaan.

Avustuksen jakautumisessa kiinnitetään huomiota toiminnan vaikuttavuuteen, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen sekä osallisuuden, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden tukemiseen.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustusta voivat hakea rekisteröidyt järjestöt, yhdistykset ja yhteisöt, joiden kotipaikka on Tammela tai jotka toimivat Tammelassa, sellaiseen toimintaan tai hankkeeseen, joka tukee tammelalaisten hyvinvointia ja terveyttä.

Kunnanhallitus myöntää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustukset. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kohdeavustuksen jaosta esityksen valmistelee hyvinvointikoordinaattori.

Avustuksen maksatus

Avustus maksetaan sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman.

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021), Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa (6§) sanotaan: Kunnan on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Yhteystiedot

Hyvinvointikoordinaattori
Anna-Kaisa Jyrkkänen
0503791189
[email protected]


Hakulomakkeelle pääset tästä