Avoimet työpaikat
Tietoa Tammelan kunnan avoimista työpaikoista löytyy Kuntarekryn verkkosivuilta.
Lista ilmoitetuista kesätyöpaikoista v. 2025 päivittyy tälle sivustolle (alla) sitä mukaa, kun työllistäjä ilmoittaa halukkuutensa kesätyöntekijöiden palkkaamiseen.
Ilmoitetut kesätyöpaikat
Metsätyöntekijä
Istuttaja, (Työssä puiden taimia istutetaan metsään pottiputken kanssa)
Työssä metsäkuvioiden sijainti vaihtelee ympäri Tammelaa (kulku itse työmaille)
Työssä metsäkuvioiden sijainti vaihtelee ympäri Tammelaa (kulku itse työmaille)
Urheilukoulun ohjaajia 2 kpl
Haemme kahta kesätyöntekijää kesän yleisurheilu- ja jalkapallokouluissa toimimiseen. Tehtävät vaativat reipasta ja oma-aloitteista asennetta sekä kiinnostusta toimia lasten liikunnan ohjaajana. Kesätyön aikana tunteja pitäisi kertyä noin kahden viikon työpanosta vastaten noin 55 h,
Kesätyöntekijän voi kerryttää tunteja myös alueella järjestettävistä ohjaajakoulutuksista, toimitsijana yleisurheilukilpailuista ja erilaisista seuran toiminnan esittelytilaisuuksista.
Urheilukoulut järjestetään yleensä toukokuun lopusta heinäkuun loppupuolelle arki-iltaisin Tammelan urheilukentällä.
Kesätyöntekijän voi kerryttää tunteja myös alueella järjestettävistä ohjaajakoulutuksista, toimitsijana yleisurheilukilpailuista ja erilaisista seuran toiminnan esittelytilaisuuksista.
Urheilukoulut järjestetään yleensä toukokuun lopusta heinäkuun loppupuolelle arki-iltaisin Tammelan urheilukentällä.
Tammelan Ryske ry
Toukokuun lopusta heinäkuun loppupuolelle, yhteensä noin 55 tuntia, viikoittain 2-4 tunnin jaksoja urheilukouluissa, tapahtumissa 3-6 h
Kyöpelintie 4
31300
Tapio Salo
0400 477144
[email protected]
Toukokuun lopusta heinäkuun loppupuolelle, yhteensä noin 55 tuntia, viikoittain 2-4 tunnin jaksoja urheilukouluissa, tapahtumissa 3-6 h
Kyöpelintie 4
31300
Tapio Salo
0400 477144
[email protected]
Asiakaspalvelija
Kaukolanharjun näkötornin asiakaspalvelu. Lipunmyynti, asiakkaiden opastaminen ja tornin sekä piha-alueen siistiminen.
Lounais-Hämeen 4H-yhdistys ry
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Portaantie 489
31300 TAMMELA
Maria Kivijärvi
045 699 1030
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Portaantie 489
31300 TAMMELA
Maria Kivijärvi
045 699 1030
[email protected]
Kyläavustaja
Henkilöstä riippuen leipomista, kahvilan pitämistä, kesätapahtuman työntekijänä, siivoamista, nurmikon leikkaamista. Haetaan 2-4 kesätyöntekijää. Mahdollisuus olla 2 tai 4 vkoa. Lauantaitöitä sekä la19.7- su20.7 kun on Teurolla kesätapahtuma. Työt sijoittuu kesäkuu-heinäkuu 3pv/vko
Teuron Kuuslammin Kylätoimintayhdistys ry
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
teuron Kylätie 599
31250 TEURO
Pietilä Mikko
0400498069
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
teuron Kylätie 599
31250 TEURO
Pietilä Mikko
0400498069
[email protected]
Keittiöapulainen
Erilaiset keittiön avustavat työt, kuormien purkua sekä asiakaspalvelu.
10x leirintäalue/kioskityöntekijä
Venesilta Camping ja Saaren Kansanpuiston kioski tarvitsee sinua reipas nuori kesätyöhön. Olemme auki viikon jokaisena päivänä. Meillä keskeisiä työtehtäviä ovat, helppo ruoan valmistus, myynti sekä siivous. Hygieniapassi katsotaan eduksi. Myös englantia olisi hyvä osata.
Saaren kioskilla joudut työskentelemään opastuksen jälkeen usein yksin. Venesillalla meitä on aina enemmän töissä ja työ painottuu perjantaille ja lauantaille.
Saaren kioskilla joudut työskentelemään opastuksen jälkeen usein yksin. Venesillalla meitä on aina enemmän töissä ja työ painottuu perjantaille ja lauantaille.
H&C Team Oy
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Portaantie 225
31300 Tammela
Heidi Kämi
0405195299
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Portaantie 225
31300 Tammela
Heidi Kämi
0405195299
[email protected]
Hautausmaan kesätyöntekijä
Hautausmaiden yleishoitoa ja hautojen hoitoa mm. nurmikon leikkuuta, kukkaistutusten hoitoa ja haravointia. Hakemukset lomakkeella: www.tammelanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/kesatyohakemus
Tammelan seurakunta
kesäkuu, heinäkuu
Tammelantie 29
31300
Ulla Koskela
040 804 9530
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu
Tammelantie 29
31300
Ulla Koskela
040 804 9530
[email protected]
Hevosten ja ympäristönhoito sekä asiaspalvelu
Mm:
Hevosten ruokinta ja tarhojen siivous
Leiriläisten avustaminen
Hevosten ruokinta ja tarhojen siivous
Leiriläisten avustaminen
Similän Ratsutila
kesäkuu, heinäkuu
Similän rantatie 18
30100
Mari Similä
040-5731978
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu
Similän rantatie 18
30100
Mari Similä
040-5731978
[email protected]
Puutarha- ja remonttiapulainen
Marjaviljelmän hoitotehtävät, pihatyöt, taloremontin aputyöt.
Kuusmarja Tmi Tuomo Tuovinen
kesäkuu, heinäkuu
Ojajärventie 145
31250 Teuro
Tuomo Tuovinen
0404135210
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu
Ojajärventie 145
31250 Teuro
Tuomo Tuovinen
0404135210
[email protected]
Matkailuyrityksen kesätyöntekijä
Mahdollisia työtehtäviä ovat esim. majoitus- ja ravintolatilojen siivous, keittiössä avustaminen, myynti-/tarjoilutyöt ja asiakaspalvelu sekä opastukset museossa. Usein kesätyö sisältää jossain määrin lähes kaikkia näitä tehtäviä, mutta voit hakemuksessasi kertoa, mistä tehtävistä erityisesti olisit kiinnostunut.
Työpäiviä on myös viikonloppuisin.
Palkka: työkokemuksesta riippuen 800-1000 € / 20 työpäivää + MaRaVa:n mukaiset lisät ilta- ja sunnuntaityöstä.
Työpäiviä on myös viikonloppuisin.
Palkka: työkokemuksesta riippuen 800-1000 € / 20 työpäivää + MaRaVa:n mukaiset lisät ilta- ja sunnuntaityöstä.
Portaan Nahkurinverstas
kesäkuu, heinäkuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
040 7675928
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
040 7675928
[email protected]
Keittiötyöntekijä
Etsimme Portaan Nahkurinverstaan ravintolaan kesän ajaksi keittiötyöntekijää vaihteleviin ja monipuolisiin työtehtäviin. Toivomme, että sinulla on jo jonkin verran kokemusta keittiössä työskentelystä ja ruoan valmistuksesta, mutta erityisesti arvostamme reipasta ja oma-aloitteista asennetta työhön sekä kiinnostusta ravintola-alan tehtäviin. Työ sisältää aamiaisten, lounasannosten ja juhlaruokien valmistusta ja esivalmistusta.
Tähän tehtävään vaaditaan 18 vuoden ikää sekä hygieniapassi.
Lisätietoja nettisivuillamme https://nahkurinverstas.fi/kesatyot/
Tähän tehtävään vaaditaan 18 vuoden ikää sekä hygieniapassi.
Lisätietoja nettisivuillamme https://nahkurinverstas.fi/kesatyot/
Portaan Nahkurinverstas
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
0404 7675928
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
0404 7675928
[email protected]
Matkailuyrityksen ulkoaluetyöntekijä
Työtehtävät sisältävät ulkoaluetöitä, kuten nurmikon leikkausta ja muita puutarhatöitä ja mahdollisesti rakennustöissä avustamista.
Yhteensä 20 työpäivää, jotka jakautuvat kesäkuu-elokuu välille niin, että työpäiviä on noin 2-3 viikossa, mutta mahdollisuus pitää sopia muutamista vapaista viikoista. Työt ovat pääsääntöisesti arkipäivinä.
Yhteensä 20 työpäivää, jotka jakautuvat kesäkuu-elokuu välille niin, että työpäiviä on noin 2-3 viikossa, mutta mahdollisuus pitää sopia muutamista vapaista viikoista. Työt ovat pääsääntöisesti arkipäivinä.
Portaan Nahkurinverstas
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
040 7675928
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Kappelintie 26
31340 Porras
Johanna Pelto-Huikko
040 7675928
[email protected]
Kesäapulainen
Liesjärven kyläyhdistys hakee reipasta ja oma-aloitteista kesätyöntekijää. Työtehtävinä kesäperjantaisin järjestettävän kesätorin kioskin asiakaspalvelu- ja myyntitehtävät, tuotteiden valmistus myyntiin sekä kylätalon ja kesätorin siisteyden ylläpitäminen, Leivontataito katsotaan eduksi. Ensimmäinen kesätoripäivä on 6.6.2024 ja viimeinen ajoittuu elokuulle, Tammelan kirppiskierroksen viikonlopulle. Työt ajoittuvat pääasiassa perjantai-iltoihin ja joillekin lauantaille.
Liesjärven kyläyhdistys ry
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Liesjärventie 758
31350
Matti Törmäkangas
040 7755922
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Liesjärventie 758
31350
Matti Törmäkangas
040 7755922
[email protected]
Piha- ja maalaustyöt
Kesätyö sisältää pihatöitä (esim. ruohonleikkuu, polttopuiden pinoaminen, kasvimaa) ja maalaustöitä. Kesän kiireistä ja kesätyöntekijän harrastuneisuuden mukaan voidaan tehtäviä tarkemmin valikoida. Töitä löytyy kahdelle pari viikkoa kummalllekin tai yhdelle pidempään.
Maatilan kesätyöntekijä 1-2 kpl
Pihatyöt, rakennusten yms. siivoamista/kunnostusta, maatilan töissä avustaminen, kiinnostuksen/aiemman kokemuksen mukaan mahdollisuus osallistua esim. työkoneiden huoltoon tai eläinten hoitoon. Aiempi työkokemus ei välttämätön, reippaalla asenteella pärjää. Sopimuksen mukaan 2 tai 4 viikkoa jaettuna pidemmälle ajalle, niin että työpäiviä viikossa 2-3, päivät ja kellonajat sovittavissa.
Niittypirtintila
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Niittypirtintie 122
31300
Niina Nurmi
040-8484656
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Niittypirtintie 122
31300
Niina Nurmi
040-8484656
[email protected]
Kesätyöntekijä
Tammelan apteekissa työtehtäviisi kuuluu siivoamista, tuotteiden hyllyttämistä ja järjestelyä sekä halutessasi pääset harjoittelemaan myös kassatyöskentelyä. Tarjolla on työtä 2 viikon jakso 1-2 kahdelle nuorelle.
Tammelan apteekki
kesäkuu, heinäkuu
Hakkapeliitantie 5
31300 Tammela
Saija Kinnunen
034360266
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu
Hakkapeliitantie 5
31300 Tammela
Saija Kinnunen
034360266
[email protected]
Hotellin kesätyöntekijä
Hotellin työtehtävät; huoneiden siivous, asiakkaiden vastaanotto, päivystys, pihan ja yleisten tilojen hoito jne
Töitä voi olla satunnaisesti myös Kultakukkuran Huviloilla Tammelan puolella
hakemukset s-postilla
Töitä voi olla satunnaisesti myös Kultakukkuran Huviloilla Tammelan puolella
hakemukset s-postilla
Hotelli Maakunta
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Keskuskatu 12
30100 Forssa
Eeva-Liisa Mäkelä
0505965180
[email protected]
kesäkuu, heinäkuu, elokuu
Keskuskatu 12
30100 Forssa
Eeva-Liisa Mäkelä
0505965180
[email protected]
Rakennusapulainen
Rakennusten maalaus, korjaus, polttopuiden teko ja ympäristön kunnossapito yhdessä Jarmon kanssa