Koulujen työ- ja loma-ajat

Tammelan esiopetus ja koulutyö koostuu esiopetuksesta ja perusopetuksesta. Lisäksi koululaisille järjestetään monipuolisesti iltapäivätoimintaa. Aamupäivätoimintaa järjestetään lv. 2025-26 Yhtenäiskoulu Harmonialla klo 7.00 alkaen, muilla kouluilla aamupäivätoimintaa ei järjestetä. Mikäli koulun aamupäivätoiminnan ryhmäkoko jää alle neljän, aamupäivätoimintaa järjestetään päiväkodeissa osana varhaiskasvatuksen toimintaa. Aamupäivätoiminta laskutetaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen mukaisesti.
Lisätietoja antavat rehtorit ja kasvatuspäällikkö

Esiopetus

Esiopetus alkaa torstaina 21.8.2025 klo 9.00 Päiväkoti Taikatassussa, Portaan päiväkodissa ja Tammitarhan päiväkodissa.

Perusopetus

Perusopetus alkaa torstaina 7.8.2025 Teuron koululla klo 10.00 ja muut koulut klo 9.00. Ensimmäinen koulupäivä järjestetään lukujärjestyksen mukaisesti. Koulunkäyntinsä aloittavat v. 2018 syntyneet. Koulukuljetusten mahdolliset reitti- ja aikataulumuutokset ilmoitetaan koulun ensimmäisinä päivinä Tammelan peda-net-verkkosivuilla. Em. sivustolta löytyvät myös muut koulun toimintaan liittyvät tiedot.
Lisätietoja antavat rehtorit.

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta alkaa torstaina 7.8.2025 koulupäivän päätyttyä.  Iltapäivätoimintaa järjestetään myönteisen paikkapäätöksen saaneille Yhtenäiskoulu Harmonialla sekä Portaan, Riihivalkaman ja Teuron kouluilla. Toiminta on tarkoitettu 1.-2. luokkalaisille ja erityisopetuksessa oleville oppilaille. Aamupäivätoimintaa järjestetään Yhtenäiskoulu Harmonialla klo 7.00 alkaen, muilla kouluilla aamupäivätoimintaa ei järjestetä.
Lisätietoja antavat rehtorit.

Tiedotteet

Koulujen työajat

Lv. 2024-2025
Lv. 2025-2026

Lisätietoja

Yhtenäiskoulu Harmonia
Rehtori
Katja Lehtoranta
050 557 1866
[email protected]

Myllykylän koulu 
Rehtori
Ilona Hackzell
040 681 2316
[email protected]

Portaan koulu 
Rehtori
Ilona Hackzell
040 681 2316
[email protected]

Riihivalkaman koulu 
Rehtori (1.2.2025 alkaen)
Johanna Saarikallio 
0503813390
[email protected]
Rehtoria avustava opettaja (1.3.2025 alkaen)
Tarja Simola
[email protected]

Teuron koulu
Rehtori
Miika Forsten
040 652 7317
[email protected]